Pyykkipino kasvaa samaan tahtiin kun Antti Holma kertoo tarinaa Sonkajärven savipiiristä. Savipiirin naiset olivat tunnettuja toinen toistaan upeammista, monikymmenosaisista saviastiastoistaan, jotka esiteltiin aina töiden valmistuttua muille piiriläisille suomalaiseen tapaan vähätellen ja anteeksi pyydellen.
– Minä sieltä dreijan takaa 13-vuotiaana ajattelin, että nämä on ihan sekasin kaikki, Holma toteaa.
Miia Järvenpää, 43, naurahtaa, viikkaa jälleen yhden tyynyliinan ja asettaa sen pinon päällimmäiseksi.
Huumori ja sen taju on auttanut Järvenpään yli monesta hankalastakin tilanteesta. Nyt tilanne ei ole varsinaisesti hankala, vaan Holman Auta Antti -podcastin jakso pyörii kotitöiden taustalla.
– Pää nollautuu hyvin työpäivän jäljiltä, kun saa vähän nauraa, Miia sanoo.
Miia työskentelee it-yhtiö *Haallaksella (nykyisin Siili Solutions) Senior Data Engineerinä, eli hän pitää huolen siitä, että tarvittava data saadaan tuotua asiakkaiden liiketoiminnan päätöksenteon tueksi. Tällä hetkellä hän määrittelee energia-alalla toimivan yrityksen investointiraporttien toteuttamista.
– Työni vaatii tiukkaa keskittymistä, että suuret datamäärät saadaan oikeassa muodossa oikeaan paikkaan. Se säästää asiakkaankin aikaa ja rahaa, kun virheitä ei tule, Miia toteaa.
Ihan tavallinen työkaveri
Miia on tehnyt it-alalla jo yli kahdenkymmenen vuoden uran. Valmistuttuaan informaatiotekniikan insinööriksi vuonna 2003 hän pääsi heti töihin samaan tietoliikenneyhtiöön, jonne oli tehnyt harjoittelun ja sen aikana myös opinnäytetyön. Opintojen ohessa hän teki töitä palvelutuotannossa adsl-reititysten parissa. Pian valmistumisen jälkeen työt jatkuivat raportointitiimissä, jossa hän pääsi paremmin sisään datamaailmaan ja siellä käytettäviin työkaluihin, kuten IBM Cognosiin.
– Vuosien aikana teknologiat ovat vaihtuneet, mutta esimerkiksi SQL-kielen osaamisen tai tiedon mallintamisen ja relaatiokantojen sääntöjen ymmärtämisen tarve ei ole hävinnyt mihinkään, Miia toteaa.
Uransa alussa Miia oli lähes poikkeuksetta palaveripöydän ainoa nainen. Se ei jäänyt keneltäkään huomaamatta.
– Naisena minun piti todistaa osaamiseni ihan toisella tavalla kuin miespuolisten kollegoiden, Miia toteaa.
Hän on kuitenkin myös kiitollinen monille miespuolisille kollegoilleen, jotka suhtautuivat häneen kuin keneen tahansa muuhunkin työkaveriin. Heiltä hän kertoo oppineensa armollisuutta itseään kohtaan; ei tarvitse olla kuin Sonkajärven savipiirin naiset, vaan voi olla tyytyväinen itseensä, vaikkei ensimmäinen ratkaisu olisi täydellinen tai virheitä tulisi.
– Oli tärkeää tulla huomioiduksi ihan vain työntekijänä ja työkaverina muiden joukossa, eikä pelkästään naisena.
Kuka ei kuulu joukkoon
Eniten Miiaa on aina kiinnostanut raportoinnin visuaalinen puoli, vaikka käytännössä enemmän tehtävää on aina ollut pellin alla tietojen keräämisestä tietokantaan ja mallintamisessa. Viime vuosina on tullut self-service raportointiratkaisuja, jotka ovat mahdollistaneet sen, että asiakkaat voivat itse tehdä datan pohjalta omat raporttinsa.
Taiteellisesti lahjakkaan Miian suunnitelma olikin alun perin pyrkiä opiskelemaan taideteollisuusoppilaitokseen. Se olisikin kenties ollut helpompi tie, mutta myös matemaattiset aineet kiehtoivat analyyttista persoonaa. Lopulta siinä määrin, että Miia päätyi opiskelemaan taiteiden sijaan informaatiotekniikkaa.
Yläasteen opinto-ohjaaja oli kannustanut Miiaa ottamaan lukiossa lyhyen matematiikan, koska pitkä matematiikka oli hänen mukaansa enemmän “poikien juttu”. Miia muistaa ihmetelleensä väitettä mutta nielleensä sen lopulta – olihan opo itsekin nainen.
Kun Miia sitten aloitti opinnot ammattikorkeakoulussa, hän joutui alkuun tekemään paljon töitä päästäkseen matematiikan ja fysiikan opinnoissa samalle tasolle kuin pitkän oppimäärän lukeneet. Eli pojat.
Miian kanssa yhtä aikaa ammattikorkeakoulun informaatiotekniikan linjalla aloittaneista sadasta opiskelijasta vain kuusi oli naisia.
– Sukupuolen takia meillä oli vaikeuksia kuulua joukkoon. Pääsin opiskelijaporukoihin mukaan vasta kolmantena opiskeluvuotena toimiessani opiskelijajärjestön hallituksessa, Miia muistelee.
Myös opettajien puheissa oli toisinaan kuultavissa ennakkoasenteita siitä, että tietotekniikka oli enemmän miesten juttu.
– Meistä vähän tuntui, että kaikki odottelivat, milloin luovutamme ja jätämme leikin kesken.
Niin osalle kävinkin, sillä kolmantena opiskeluvuotena naisten määrä ryhmässä oli kutistunut neljään.
Joukkoon kuulumattomuuden tunteesta Miialle tulee mieleen anekdootti Kiinan-matkasta, jolle hän lähti opiskeluaikana hetken mielijohteesta. Kolme kuukautta Shanghaissa opiskelijavaihdossa olivat melkoinen korkeanpaikan leiri. Miia ei puhunut sanaakaan kiinaa, reitit miljoonakaupungissa hän etsi matkaoppaasta.
– Elettiin aikaa, jolloin Shanghain kaltaisessa kaupungissakin oli vain muutamia internetkahviloita ja puhelimesta sai lähetettyä ainoastaan tekstiviestejä, jotka maksoivat maltaita. Kotiin pidin yhteyttä kirjeitse, Miia muistelee.
Miia kertoo tulleensa valokuvatuksi moneen kiinalaiseen kotialbumiin kuin jokin turistinähtävyys. Etenkin maaseudulla länsimaalaiset olivat harvinainen näky.
– Kiinan reissulla opin itsestäni sen, että voin ennakkoluulottomasti lähteä mukaan hyvin erilaisiin juttuihin. Siksi en ole urallani rajannut itseäni pahemmin mihinkään lokeroon, vaan olen tehnyt kaikenlaista, missä voi oppia uutta, Miia pohtii.
Lisää naisia
Nykyisin palaveripöydissä istuu Miian lisäksi paljon muitakin naisia. Tällä hetkellä Miian työpaikalla Haallaksella kolmannes työntekijöistä on naisia, ja määrä on jatkuvasti nousujohteinen.
Miia itse on työyhteisössään ja koko alalla arvostettu informaatioteknologian asiantuntija, jolla on häkellyttävän laaja osaaminen. Hän on työskennellyt urallaan useissa arvostetuissa firmoissa ja maan suurimpien brändien kanssa. Samankin tittelin alla on saanut tehdä monenlaista työtä.
– Olen voinut miettiä laajempia kokonaisuuksia tai keskittyä pieniin osioihin, toteuttajan roolin lisäksi on voinut olla konsultoivampi rooli tai se on voinut sisältää vaikkapa kouluttamista tai mentorointia aloittavalle kollegalle.
Miia on tehnyt suuren osan urastaan töitä senior-tasolla mutta ei koe, että haluaisi ainakaan vielä siirtyä johtotehtäviin. Hän on kuitenkin käynyt työn ohessa teknologiaosaamisen johtamisen opinnot.
– Olen aina ollut sellainen kädet savessa -tekijä ja saanut energiaa esimerkiksi uusien teknologioiden opettelusta ja työpajatyöskentelystä asiakkaiden kanssa. Tykkään myös työni vapaudesta.
Miia kiittää työnantajaansa joustamisesta hänen elämäntilanteensa mukaan. Vuoroviikkovanhempana hän on joka toinen viikko yksin vastuussa kouluikäisen tyttärensä tulemisista ja menemisistä.
– Ei tämä olisi mahdollista, jos en pystyisi mukauttamaan työaikojani lapsen aikatauluihin. Voin tehdä esimerkiksi yhdellä viikolla vähän lyhyempiä päiviä ja tehdä tunnit sisään seuraavalla viikolla. Pääasia, että työt tulevat tehdyksi.
Hello Ruby
Miian mukaan it-ala on muuttunut hänen uransa alusta paljon. Sitä ei nähdä enää samalla tavalla miehisenä. Naisia ja muita sukupuolia kohtaan kasvava arvostus näkyy esimerkiksi nimenomaan heille suunnattuna koulutuksena.
Miia itse käy muun muassa Mimmit koodaa -yhteisön tapahtumissa ja koulutuksissa tapaamassa it-alalla työskenteleviä ja siitä kiinnostuneita.
– Jos voin omalla esimerkilläni saada jonkun innostumaan tästä työstä, se on vaivan arvoista. Toivoisin, että minullakin olisi ollut joku, jolta kysyä neuvoa ja rohkaisua. Nyt voin tarjota sitä itse.
Vaikkei it-ala kiinnostaisi urana, Miia kannustaa kaikkia ottamaan edes joitakin alan opintoja. Ne kun eivät mene koskaan hukkaan.
– Digitalisaatio ei tule jatkossa ainakaan vähenemään; päin vastoin, joten kaikenlaisesta alan osaamisesta on hyötyä tulevaisuudessa, hän muistuttaa.
Omalle tyttärelleen Miia on ostanut kaikki Linda Liukkaan Hello Ruby -tietotekniikkakirjat. Pelikonsolin sijaan hän hankki lapselle tietokoneen, jotta tämä oppisi samalla myös teknistä puolta. Miiasta on hienoa kuunnella, kun lapsi puhuu servereistä ja ip-osoitteista.
– Tytär oli innoissaan, kun koulussa sitten oli tietotekniikkaa ja hommat olivatkin hänelle jo tuttuja. Lapset oppivat näitä asioita nopeasti, joten sieltä saa helposti myös onnistumisen elämyksiä.
Miia itse kokee nykyään onnistumisen tunteita silloin, kun hän oppii ymmärtämään asiakkaan liiketoimintaa ja löytää sitä tukevia ratkaisuja datan käsittelyyn. Hänestä on todellinen rikkaus, että on saanut tutustua työssään niin moniin eri toimialoihin.
– Kyllä tämä työ on asiakaspalvelua, koska sama ratkaisu ei usein päde kuin yhdessä tapauksessa. Se vaatii paitsi asiakasymmärrystä, myös laajaa näkemystä omasta alasta.
Pakko twerkkaa
Miia on paljasjalkainen joensuulainen. Hän asuu keskustassa, vain muutaman sadan metrin päässä Kauppatorilta ja sen vieressä sijaitsevalta Haallaksen toimistolta. Hän pitää maalaiskaupungin leppoisasta tunnelmasta ja elämänrytmistä, joka jättää aikaa muuhunkin kuin työmatkojen taittamiseen.
Työpäivän jälkeen Miia suuntaa yliopiston kuoron harjoituksiin tai twerk-tunnille. Molemmat harrastukset ovat löytyneet aikuisiässä, mutta niistä on tullut lyhyessä ajassa tärkeitä henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille.
– Kun laulan ja tanssin, pää tyhjenee muista ajatuksista. Molemmissa myös oppii itsestään uusia asioita, Miia toteaa.
Miia on henkeen ja vereen rokkityttö. Hän on kiertänyt lempibändiensä keikoilla ympäri Suomea ja maailmaa. Livemusiikin jälkeen parasta, mitä hän tietää, on kuunnella rock-klassikoita rahisevalta vinyylilevyltä. Siinä on oma tunnelmansa.
Miia ei olisikaan ikinä uskonut löytävänsä itseään twerk-tunnilta, saati nauttivansa siitä. Mutta niin vain hän suuntaa läheiselle salille joka tiistai ja keskiviikko, vetää ylleen tanssishortsit ja antautuu hiphopin vietäväksi.
– Tuntuihan se aluksi vähän hassulta, kun siellä oli minun lisäkseni vain nuorempia ja selvästi genressä sisällä olevia tyttöjä, mutta sitten ajattelin, että entä sitten, Miia toteaa.
Miia on ollut myös jo vuosia mukana vähävaraisia lapsiperheitä auttavan hyväntekeväisyysyhdistys Hopen toiminnassa. Aina kun ehtii, hän ottaa yhdistyksen toimistolla vastaan lelu-, vaate- ja tavaralahjoituksia tai päivystää kauppakeskuksessa reppu- ja joululahjakeräyksissä.
– Se on antoisaa työtä, jota voin tehdä lahjoittamalla aikaa ja käsiparin. Eli todellakin sen arvoista.
Muuttuva maisema
Vaikka Miia Joensuussa viihtyykin, toisinaan hän kaipaa täydellistä maisemanvaihdosta. Aiemmin hän kävi ulkomailla vähintään kerran vuodessa. Nyt ulkomaanmatkailu on jäänyt vähemmälle ja uusia maisemia on ollut etsittävä lähempää.
– Rakastan reissaamista, mutta onhan se etenkin lentämällä hyvin epäekologista. Toivoisin, että tulevaisuudessa olisi mahdollista matkustaa ympäristöystävällisemmin, hän toteaa.
Onneksi myös Suomessa on paljon näkemisen arvoisia kohteita. Koronapandemian aikana Miia löysi hienoja paikkoja aivan oman maakunnan sisältä. Kolikin tuntui huikealta elämykseltä, kun edellisestä kerrasta oli jo useampi vuosi aikaa.
– Meillä on täällä upea luonto aivan vieressä, sitä ei ehkä osata aina arvostaa niin paljon kuin voisi, Miia pohtii.
Rautaiselle ammattilaiselle riittää työmarkkinoilla kysyntää kotikaupungin ulkopuolellakin, mutta Miia on monien mutkien jälkeen tyytyväinen juuri siinä, missä on nyt. Tai no, ainakin aika lähellä.
Tulevaisuudessa Miian haaveena on nimittäin oma talo järven rannalla jossakin Joensuun liepeillä. Siellä olisi musiikkihuone, jossa hän kuuntelisi vinyyliltä Guns N’ Rosesia ja Led Zeppeliniä ja katselisi vuodenaikojen mukaan muuttuvaa ulappaa.
Olisi ylpeä itsestään ja aikaansaannoksistaan.
*Siili Solutions osti Haallaksen liiketoiminnan lokakuussa 2022. Voit lukea siitä lisää tämän linkin takaa.
Teksti: Annika Lius
Kuvat: Tuomas Kinnunen