Nuorimies katsoo jännittyneenä, kun pieni pumppu kierrättää vettä kuparisten blokkien läpi itse rakentamansa tietokoneen jäähdyttimeen. Kunhan nyt mitään ei kärähtäisi.
Eletään 2000-luvun alkua, eikä DIY-videoista ole vielä tietoakaan. Teini-ikäinen Kimmo Kuusinen on käyttänyt kymmeniä tunteja hintavertailuun ja sen selvittämiseen, mikä osa sopii yhteen minkäkin kanssa, ja rakentanut itselleen koneen, joka kestää tuntien pelisessiot.
Ja niin vain pelit jatkuvat tälläkin kertaa.
– Pari kalliimpaa näytönohjainta olen onnistunut rikkomaan, muuten selvittiin yllättävän pienillä vahingoilla, Kuusinen muistelee nyt, istuessaan Joensuussa työnantajansa Haallaksen* (nykyisin Siili Solutions) toimistolla Joensuun keskustassa.
Erikoisalana ongelmat
36-vuotias Senior UX Designer on edelleen niitä miehiä, jolle valmiit ratkaisut eivät riitä. Kuvan voi aina saada piirun verran paremmaksi, myllyn tehokkaammaksi ja kokonaisuuden omaan tarpeeseen toimivammaksi.
Työkseen Kimmo suunnittelee asiakkaidensa digitaalisten palveluiden käyttäjäkokemusta. Käyttökokemussuunnittelija saattaa viettää päivän loppukäyttäjien eli vaikkapa kotihoitajien tai kaivostyöntekijöiden mukana vain ymmärtääkseen, mihin nämä käytännössä tarvitsevat raportointityökalua, ja mitä sillä pitää pystyä tekemään.
Kun Kimmolla on tarpeeksi hyvä ymmärrys asiakkaan tarpeesta, hän alkaa suunnitella, miten työkalun on toimittava palvellakseen käyttäjää parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ongelmanratkaisu on se, mikä ajaa Kimmoa eteenpäin. Se voi joskus vaatia pitkänkin prosessin, mutta jokaisella kerralla lopputulos palkitsee.
– Minusta on parasta, kun saan asiakkaasta irti ratkaisevan vihjeen siihen, miksei jokin asia käyttöliittymässä toimi. Oivallus syntyy kun asiakkaalta saatu tieto ja käyttäjiltä kerätty palaute yhdistetään oman ammattitaitoni kanssa.
Urapolku oli tampattava itse
Kimmo on oikeastaan ratkaissut myös oman urapolkunsa ongelman. Silloin, kun hän aloitti tietotekniikan opiskelun, hän ei ollut juuri kuullut UX Designereista.
Kimmolle oli selvää, että hän lähtee opiskelemaan it-alaa, ja hän aloitti opinnot Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteen ohjelmassa korkein odotuksin. Opintojen sisältö tuntui kuitenkin heti itselle vieraalta.
– Kävin jonkin Java-peruskurssin moneen kertaan, koska en päässyt sitä läpi. Opiskelu oli hyvin ohjelmointipainotteista, mikä ei tuntunut omalta.
Kimmo ei kuitenkaan oikein osannut itsekään sanoittaa sitä, mitä opiskelultaan halusi, saati, mikä halusi isona olla. Hän tiesi vain haluavansa tehdä töitä teknologian parissa.
– Koodauksesta kiinnostuneista kavereista näki heti, että heillä on siihen hommaan intohimo, jollainen itseltäni puuttui. Tiesin kuitenkin, että ala on oikea.
Kimmo vaihtoi yliopistosta Karelia-ammattikorkeakouluun siinä toivossa, että vastaus ulkopuolisuuden tunteeseen löytyisi sieltä. Myös siellä häntä kuitenkin ohjattiin vahvasti ohjelmointipuolelle. Lisänä tuli myös liiketoiminta-ajattelu.
Vaikka opiskeltavat aiheet eivät edelleenkään tuntuneet täysin omilta, jonkinlainen kipinän alku Kimmossa alkoi kuitenkin kyteä.
– Huomasin ryhmäprojekteissa hakeutuvani mielelläni käyttöliittymien tyylittelyhommiin. Se tuntui ensimmäistä kertaa omalta jutulta, jota halusin tehdä lisää.
Opetusta aiheesta ei tuolloin vielä Pohjois-Karjalassa juuri ollut. Kimmo ei kuitenkaan usko minkään opetellut asian menneen hukkaan. Koulussa ja vapaa-ajalla opiskelukavereiden avustuksella opetellusta ohjelmoinnista on kuitenkin ollut huomattavaa hyötyä myöhemmin esimerkiksi erilaisia työpaikkoja hakiessa.
Mikä ihmeen UX Designer?
Sitten Kimmon kaveri bongasi netistä mainoksen Sharepoint-rekrykoulutuksesta. Kimmo päätti hakea koulutukseen ja sinne päästyään pakkasi tavaransa ja palasi kotikaupunkiinsa Savonlinnaan. Koulutuksen kautta irtosi ensimmäinen työpaikka it-firmassa ja uudenlainen näköala siihen, mitä alalla tehdään.
– Siellä huomasin nopeasti, ettei minulla tosiaan ole koodipuolella juuri mitään annettavaa. Samalla heräsin kuitenkin myös siihen, että ulkoasujen suunnittelu on oma osa-alueensa, ja juuri se voisi olla minun juttuni.
Sana UX Designer alkoi vilahdella Kimmon näkökentässä yhä useammin; se tuli vastaan milloin kirjallisuudessa, milloin työpaikkailmoituksissa. Hän alkoi selvittää, mistä sanaparissa oikein oli kyse.
Mitä enemmän hän aiheesta luki, sitä varmempi hän alkoi olla siitä, että oma urasuunta oli vihdoin löytynyt. Hän halusi suunnitella sitä, miten erilaiset käyttöliittymät toimivat, miltä ne näyttävät ja mitä niillä voidaan parhaimmillaan saada aikaan.
Kun Kimmon silloisessa työpaikassa toteutettiin organisaatiouudistus ja teknistä osastoa karsittiin, hän alkoi etsiä uutta työtä sillä ajatuksella, että hän on nimenomaan UX Designer, käyttökokemuksen suunnittelija.
Huijarisyndrooma ei enää vaivaa
Useiden työhakemusten, haastatteluiden ja asuinpaikkapohdintojen jälkeen vihdoin tärppäsi: joensuulainen it-firma etsi UX Designeria. Kimmo haki työtä ja sai sen. Suunnittelijan ura ei kuitenkaan lähtenyt heti lentoon.
– Olin firman ensimmäinen suunnittelija, ja minua vaivasi hirveä huijarisyndrooma. Tiesin hommasta teorian tasolla paljon, mutten ollut tehnyt suunnittelijan töitä virallisesti päivääkään.
Kimmo sai firmassa paljon hyviä asioita aikaan muun muassa palveluiden konseptoinnissa, mutta kun johtoporras olisi pitänyt saada vakuuttumaan omien ideoiden tarpeellisuudesta, sekä oma että yrityksen kokemattomuus suunnittelutyössä korostui.
– En vain kerta kaikkiaan saanut myytyä ideoitani johtoportaalle.
Vuoden määräaikaisuuden päätyttyä Kimmon sopimusta ei jatkettu.
Lähes heti hänelle kuitenkin tarjottiin suunnittelijan paikkaa toisesta kansainvälisestä, Joensuussa toimipaikkaansa pitävästä it-yhtiöstä. Nyt Kimmo pääsi tekemään aiempaa enemmän käyttöliittymäkoodausta ja siinä sivussa suunnittelutyötä.
Nyt, neljä vuotta myöhemmin, Kimmo työskentelee senior-tason suunnittelijana Siilillä. Siellä hän pääsee toteuttamaan yhä monipuolisemmin vuosien varrella kartuttamaansa näkemystä käyttöliittymäsuunnittelusta.
– Huijarisyndrooma ei enää vaivaa. Ilman omakehua voin sanoa, että osaan jo hommani.
Siilillä työntekijöitä myös kannustetaan opettelemaan uutta ja kehittämään itseään.
– Tässä työssä minulla on intohimo kehittyä eteenpäin. Täydellinen en toki ole, eikä sellaiseksi kukaan tulekaan.
Lisää kritiikkiä, kiitos
Siilillä Kimmo pääsee tekemään monipuolisia suunnitteluprojekteja osana isompaa tiimiä. Yleensä meneillään on samaan aikaan pari projektia, joiden välillä Kimmo aikansa jakaa.
– Projektin tilanteesta riippuen piirrän rautalankamalleja tai pidemmälle vietyjä käyttöliittymiä, rakennan prototyyppejä tai teen käyttäjätutkimusta.
Suunnitteluohjelmistona Kimmo käyttää Figmaa, jolla tuotetaan kaikki näkyvä sisältö. Myös kommunikointi on iso osa työtä, ja käytössä on useita viestintäohjelmia sekä kollegojen että asiakkaiden kanssa viestimiseen.
Asiakkaalta saatu palaute on kullanarvoista. Se on ollut valtaosin positiivista, mutta koska rakentavasta kritiikistä oppii paljon, Kimmo haluaisi saada sitä useamminkin.
Oppiakseen lisää Kimmo lukee paljon alan kirjallisuutta ja seuraa muutenkin tiiviisti suunnittelupuolen kehitystä. Eniten hän kokee kuitenkin oppivansa oman tiimin kanssa käydyistä keskusteluista.
– Me olemme kaikki ammattilaisia, joilla on omat vahvuutemme ja mielenkiinnon kohteemme. Niistä puhuessa oppii aina jotain uutta. Joskus se on pienikin asia, joka osoittautuu käytännössä suureksi avuksi.
Kimmo viihtyy työkavereidensa kanssa myös vapaa-ajalla. Yhteisissä lautapeli-illoissa puhutaan muustakin kuin työstä, vaikka toki niitäkin sivutaan.
– Olen aina tykännyt erilaisista peleistä. Onneksi meillä on töissä hyvin samanhenkisiä ihmisiä. Meillä on mahtava porukka, Kimmo toteaa.
Painajaismainen harrikkareissu
Kimmo on kehittäjä myös luonteeltaan, ei pelkästään ammattinsa puolesta. Hänen tarinoitaan kuunnellessa voisi jopa kuvitella, että hän hankkii itselleen ongelmia, jotta voisi ratkaista ne.
Muutama vuosi sitten Kimmo sai autokoulun ohi kävellessään päähänsä hankkia moottoripyöräkortin, vaikka ei varsinaisesti myönnä olevansa moottoripyöräihminen. Kortin saatuaan Kimmo löysi kiinnostavan custom-pyörän toiselta puolelta Suomea Simosta, jonne hän lähti yöjunalla mukanaan päivän työt.
Pyörä osoittautui täydelliseksi, ja Kimmo teki siitä kaupat siltä seisomalta. Tehtyään junassa aloittamansa työpäivän loppuun simolaisessa kahvilassa hän otti uuden kulkupelinsä ja suuntasi kohti Pohjois-Karjalaa. Kyseessä oli ensimmäinen pitkä ajoreissu, jonka hän oli koskaan tehnyt. Kilometrejä kertyi yhteensä lähes 600, mikä on pitkä matka kokeneellekin kuskille.
Mukanaan Kimmolla oli kaksi työkonetta ja vaihtovaatteet, jotka oli kaikki sullottu selkäreppuun. Painava kantamus oli pidettävä koko matkan selässä, sillä kyseisessä pyörässä ei ole laukkuja. Eikä matkantekoa helpottanut paluureitin yli pyyhkäissyt syysmyrsky.
Ukkosen ja rankkasateen läpi ajaessa usko ostopäätöksen järkevyyteen horjui, Kimmo myöntää.
– Jossakin vaiheessa matkaa luulin oikeasti, että kuolen. Olin niin jäässä ja väsynyt. Mietin, oliko tämä nyt sen arvoista.
Hengissä kuitenkin selvittiin, ja sekä pyörä että mies pääsivät lopulta kotiin. Kotona Kimmo tyylilleen uskollisesti purki pyörän osiin, tutki niitä, kasasi uudelleen, korjasi, maalasi ja kustomoi.
Hän opetteli jopa mallinnusta ja osti 3D-tulostimen, jotta sai itse tehtyä pyörään juuri haluamansa lasikuituosat.
Kimmoa kiehtoo ajatus tehdä harrastuksesta omannäköisensä. Kaikki on myös rahoitusta vaille valmiina klassisen Harley Davidsonin muuttamiseen sähköiseksi.
– Minusta on hauska ajatus tehdä mörköharrikasta täysin äänetön ja nykyistä ekologisempi kulkupeli, hän virnistää.
Iisakin kirkkoa rakentamassa
Hieman sama juttu tapahtui Kimmon kodin kanssa. Hän oli jo jonkin aikaa etsinyt itselleen omakotitaloa. Ensin haaveena oli uusi talo, johon saisi valita kaikki materiaalit itse, mutta nopeasti kävi ilmi, että se vaatisi liian ison investoinnin.
Myös ekologisuus oli iso osa päätöstä ostaa vanha talo. Kimmo käytti viikkoja selvitellen, millä vuosikymmenellä rakennetut talot säilyvät oikein pidettynä parhaiten. Kartoitettuaan tyyppivikoja ja yleisimpiä ongelmia hän päätyi lopulta 50-lukulaiseen rintamamiestaloon.
– Rintamamiestalot ovat pääosin hyvin rakennettuja, vaikkakaan eivät kovin energiatehokkaita.
Se ei kuitenkaan haitannut, sillä Kimmolla oli talosta joka tapauksessa oma visionsa. Tosin ensin kyseessä oli pari pienehköä muutosta, mutta ne johtivat lopulta vähän isompaan remonttiin.
– Purin puolet alakerrasta kokonaan ja päädyin siirtämään keittiön eri kohtaan talossa. Lisäksi kaadoin sisältä yhden seinän, ulkoseinät purin kokonaan ja vuorasin talon uudelleen.
Koska Kimmolla ei ollut remontoinnista tai talotekniikasta lainkaan aiempaa kokemusta, mutta visioita senkin edestä, projektista on sukeutunut oikea Iisakin kirkko. Hän on ottanut selvää niin ilmanvaihdosta ja eristyksistä kuin hengittävästä rakenteesta ja erilaisista luonnonmukaisista materiaaleista.
– Minun on ymmärrettävä, miten rintamamiestalo toimii, etten pilaa sitä vaan teen siitä entistä paremman, hän sanoo.
Kimmo arvostaa kaikkea vanhaa ja perinteikästä, mutta vastapainona esimerkiksi elektroniikan ja tekniikan on oltava nykyaikaista jo energiatehokkuudenkin vuoksi. Toki hän myöntää, että aivan kaikessa ekologisuus ei mene edelle.
– Minulla on opettelemista siinä, että esimerkiksi tietotekniikan ei aina tarvitse olla sitä uusinta uutta, vaan vanhaakin voi korjata.
Taloprojekti on vaikuttanut myös harrastuksiin. Esimerkiksi Kimmolle rakas musiikkiharrastus on välillä ollut pienellä tauolla. Kimmo on ollut lukioikäisestä saakka vokalistina hevibändissä, jonka hän perusti kavereidensa kanssa.
– Olemme soitelleet lähinnä huviksemme, välillä toki myös keikkailleet. Sitten kaverit alkoivat yksi toisensa jälkeen perustaa perhettä. Ja minulla on ollut tämä taloprojekti. Viime vuosina on siis ollut hiljaisempaa.
Viime keväänä Kimmoa pyydettiin nauhoittamaan vokaalit erään aloittelevan bändin levylle. Hän jäi sille tielleen ja laulaa nyt yhtyeen vakituisena solistina.
Bändin tavoitteena ei ole mikään rockunelman todeksi eläminen, vaan lähinnä yhdessä soittaminen ja hauskanpito.
– Aloitteleva bändi sopii juuri nyt elämäntilanteeseeni täydellisesti.
Vastatuuleen on mentävä siksakkia
Vaikka Kimmo pitää työssään erityisesti käyttäjätutkimuksesta ja siten ihmisten kanssa työskentelystä, se on hänelle henkisesti raskasta.
Introvertille luonteelle sosiaaliset tilanteet ovat kuormittavia ja vaativat palautumista. Vapaa-ajallaan Kimmo tekeekin mielellään asioita yksin.
Purjehtiminen on ollut hänelle rakas harrastus pienestä pitäen. Hän aloitti purjehtimisen jo 7-vuotiaana yhdessä perheensä kanssa. Nykyään hän purjehtii mielellään itsekseen.
– Olen kokeillut kaikenlaista jalkapallosta jääkiekkoon, ja joukkuelajeissa en koskaan pärjännyt. Purjehdus on ensimmäinen asia, jossa olen ollut oikeasti hyvä.
Parasta Kimmon mielestä on suunnata veneellä Saimaan ulapalle ja leiriytyä johonkin sopivaan saareen.
Purjehtiminen ei ole pelkkää fiilistelyä ja maisemien ihastelua, vaan se vaatii paljon tietoa. Osatakseen purjehtia on ymmärrettävä lajin teoriaa, ja se kiehtoo Kimmoa.
– On tiedettävä, miten mikäkin vene käyttäytyy, miten purje asemoidaan ja miten vastatuulessa luovitaan eteenpäin. On mentävä siksakkia.
Ja tietenkin on osattava lukea merkkejä. Reimarit on pystyttävä tunnistamaan, ettei aja karille, ja pääsee perille määränpäähänsä.
– Kun on tarpeeksi haasteita ja kehittymisen mahdollisuus, mielenkiinto pysyy yllä, Kimmo pohtii.
Ihan niin kuin elämässä kuunaan.
*Siili Solutions osti Haallaksen liiketoiminnan lokakuussa 2022. Voit lukea siitä lisää tämän linkin takaa.
Teksti: Annika Lius
Kuvat: Tuomas Kinnunen